On se niin sääli....

Minun puheessani tuo otsikon lause on usein osoitettu niille sinnikkäille ihmisille, jotka ovat onnistuneet pudottamaan todella ison määrän kiloja - niin, että sen kaikki huomaa. Mutta että sittemmin ovat repsahtaneet, ja kovalla vaivalla heivatut kilot ovat tulleet takaisin, mahdollisesti korkojen kanssa. SE on niin sääli, että ulkopuolistakin harmittaa kovasti.

Nyt olen itse juuri siinä tilassa.

Vielä olen vähän "miinuksen puolella" eli hiukan ensimmäisellä leikkauksella poissaatuja kiloja on poissa, mutta hyvää vauhtia kaikki (?) tulossa takaisin. Se on niin sääli.

En syö kohtuuttomasti, sillä pieni maha laittaa stopin. Mutta siinäkin olen havainnut lieventymistä. Ilmeisesti masu on jo laajentunut, koska entistä enemmän sinne kuitenkin mahtuu. En syö raskaita ruokia, enkä roskaruokaa.

Toisaalta en myöskaan syö salaattia enkä hedelmiä, kun ne eivät vatsalleni sovi.
Onnettomuuteni ovat kahvileivät....

Ja Lidlin rahka, olen aivan hulluna siihen. Tavalliset jugurtit eivät käy, rahka omilla marjoilla närästää, mutta tämä rahka sopii ja maistuu - aivan liiaksikin!

Tämä minut lihottaa. Syön näitä nimittäin MONTA päivässä....

Iltaisin olen huomannut, että vanha tuttu a-h-m-i-n-t-a on alkanut tulla kuvioihin. Hui kamalaa!

Huhtikuun kun vielä sinnittelen, niin sitten toukokuussa on varattu aika RAVITSEMUSTERAPEUTILLE Turkuun. Viittä päivää ennen sitä minun on alettava pitää ruokapäiväkirjaa, jonka näytän siellä. Siihen mennessä pitäisi koittaa saada jonkinlaista järkevyyttä tähän syömiseen.

Lihavuusleikkaukseen pääseminen on hidasta, mutta ei se minua tässä vaiheessa ollenkaan haittaa. Aikaa tarvitaan omien ajatusten muuttamiseen jokatapauksessa.

Mervi